Maapallon ja elämän kaitseminen on ihmisen vastuulla

Olemme opettajainhuoneessa. Äidinkielen opettaja Riikka Vänskä komentaa kollegojaan olemaan hetken hiljempaa, sillä täällä olisi haastattelu alkamassa. Haastateltavani, avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja, vaikuttaa pirteältä ja hyväntuuliselta onnistuneen luentonsa jälkeen.

Valtaojaa on kiinnostanut pienestä pitäen kaikki mahdollinen kasveista avaruuteen. Ei siis ihme, että vielä tänäkin päivänä hänen mielenkiintonsa suuntautuu maailman- kaikkeuteen, koska se käsittää kaiken mahdolli- sen hänen kiinnostuksen- kohteistaan. Universumin mielenkiintoisin asia on kuitenkin hänen mieles-tään ihminen ja Mars-planeetta. Valtaoja haluaa tietää, onko Marsissa elämää vai ei, ja toivookin sen selviävän vielä hänen elinaikanaan.

Elämän tarkoitusta kysyessäni ympärillä olevat opettajat käännähtävät katsomaan minua ikään kuin sanoen: ”Voi hyvää päivää, miten helppoja kysymyksiä sinulla on!” Valtaojakin mainitsee kysymyksen vaativuudesta, mutta saa kuitenkin vastattua.
- Tietenkin jokaisen täytyy itse tehdä elämän tarkoituksensa. Mä en oikein usko näihin uskontoihin, ideologeihin tai aatteisiin, jotka tulee ja kertoo, mikä on elämän tarkoitus. Sanoisin sillä lailla, että ainakin yksi on kaiken elämän kunnioittaminen ja suojeleminen. Koettaa tehdä parempaa tulevaisuutta. Ei pelkästään kaikille ihmisille, vaan myöskin koko maapallon elämälle.

Valtaoja tiivistää, että kerta me ihmiset olemme maapallon fiksuin porukka, elämä on meidän vastuullamme. Maapallon ja elämän kaitseminen on siis ainakin yksi elämän tarkoitus.

Maailmankaikkeuden turhimmaksi asiaksi professori listaa hetken mietittyään Angry Birdsin ja naurahtaa päälle. Hän kuitenkin jatkaa, ettei maailmankaikkeus täysin turha ole, koska kaikki saa hupinsa jostain. Itse hän kuitenkin kokee kaikki tietokone- ja kännykkäpelit turhiksi eikä kuollakseenkaan keksi, miten kukaan jaksaa niitä edes tehdä. Hän kuitenkin toteaa, että jos joku sanoo jonkin olevan hyvin turhaa, siinä nostaa helposti itsensä liikaa muiden yläpuolelle.

Valtaoja antaa lukiolaisnuorelle yhden hyvän neuvon: ei pidä uskoa liikaa, mitä vanhemmat ihmiset sanovat, vaan miettiä asioita itse. Jos joku sanoo, että asia on näin, se ei välttämättä tarkoita sen olevan niin.

Omista luennoistaan professori toteaa, ettei koskaan kirjoita suoraan, mitä aikoo puhua. Sen sijaan hän listaa asiat, jotka hän haluaa sanoa ja etsii niihin liittyviä kuvia netistä. Se, mitä hän tarkalleen ottaen luennollaan puhuu, on puhdasta stand up -komiikkaa. Valtaoja myöntää, että hän on aina ollut pelokas yleisön edessä eikä esimerkiksi muista jälkeenpäin, mitä oikeastaan on luennollaan sanonut.

Esikuvakseen Valtaoja listaa teinivuosiltaan muun muassa Bertrand Russellin, joka esimer-kiksi osallistui sodanvas- taisiin protesteihin. Eri-tyisesti Russelin kolme päämäärää vetoavat Valtaojaan: täytyy saada rakkautta, saada tietoa ja koettaa lievittää ihmis- kunnan kärsimyksiä. Professori Valtaoja mainitsee esikuvakseen myös Dalai Laman.

Loppukevennykseksi kysyn hänen partansa salaisuutta. Valtaoja myöntää, että se on totaalinen laiskuus ja aamu-unisuus. Hän antoi partansa kasvaa, ja se sopikin hyvin 60-luvulla senaikaiseen hippityyliin ja nykyään taas moottoripyöräilyharrastukseen.

Haastattelun jälkeen jäämme vielä joksikin aikaa keskustelemaan kahvikuppien äärelle. Valtaoja vaikuttaa helposti lähestyttävältä, ja häneltä pyydetäänkin muutama nimikirjoitus. Hän kirjoittaa ne hyvin mielellään ja juo tyytyväisenä kahvikuppinsa loppuun saakka. Tämän jälkeen matka jatkuu kohti uusia haasteita ja maailmankaikkeuksia.

Riina Aamuvuori
Kuvat Leena Laukkanen